7.6.12

ISTANBUL/2

Istanbul-reissun toiselta päivältä kuvia ei ole juuri lainkaan, sillä me keskityttiin lähinnä shoppailuun. Ensin kierreltiin muutama tunti yhdellä basaarilla, eikä silti ehditty nähdä siitä puoliakaan. Ostosaalis oli ihan ok, mukaan tarttui esimerkiksi paita, jota sovittelin jo talvella Liettuassa, mutta jätin silloin ostamatta. Nyt kun 20e vaihtuikin noin kahteen euroon, niin koin sen jo oikein hyväksi sijoitukseksi. Kallein ostos taisi olla Zaran shortsit, joista pulitin noin 12 euroa. Kolmentena päivänä meidän ei alun perin ollut tarkoitus enää shoppailla, mutta kun kuultiin yhdestä isosta basaarista, niin pakkohan se oli lähteä tsekkaamaan. Tokan basaaripäivän lemppariostos oli Zaran pitsihme, joka maksoi 10 euroa. Törmäsin samaiseen yksilöön viime viikolla täällä Saksassa ja hintalapussa luki 49,90e. Jes, taas säästyi 40 euroa! 

Photobucket
Shoppailemassa. Kuin olisi jättimäisellä kirpparilla, josta tosin samaa tavaraa löytää yleensä useammassakin koossa.
Photobucket
Kesken shoppailun tuli nälkä ja otettiin välipalaa. Meinattiin unohtaa maksaa ja saatiin vähän alennusta, kun tunnollisina ilmotettiin, että ei maksettu mitään.
Photobucket
Basaarilta otettiin bussi kohti satamaa ja se oli ehkä pahin virhe ikinä. Noin kilsan päässähän olisi ollut ratikkapysäkki, mutta kun bussi meni suoraan uloskäynnin edestä niin hypättiin sitten siihen. Sillä ratikalla oltaisiin ehkä oltu ainakin puoli tuntia aikaisemmin perillä... Bussit on tuolla liikenteessä melko naurettava kulkuväline, madellaan minkä keritään. Metrobussit on sen sijaan loistavia, niillä on kokonaan oma aidattu kaistansa.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Ylitettiin täynnä kalastajia oleva Galata-silta ja valkattiin ravintola rannasta. Kukaan meistä ei ollut mikään suuri kalatietäjä, joten tehtiin valinnat ruokalistalta melkolailla arpomalla. Hyvää oli, vaikken tiedäkään, mitä söin.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Istanbul iltahämärällä. 

[3rd day in Istanbul. Shopping at bazaar and eating good fish.]

No comments:

Post a Comment