30.4.12

Huh hellettä

Photobucket

Noniin, ruvetaampa kunnon "muotibloggariksi" ja esitellään päivän asua. Tai no lauantain asua, jos tarkkoja ollaan. Hame ja t-paita on Zarasta, kiilasandaalit HM:ltä, kaikki "uusia", eli täältä Saksasta ostettuja. Ananaskoru sen sijaan on vanha, eikä alkuperästä ole muistikuvaa. Kuvittelin, että noi hedelmäkorut oli jotenkin in viime kesänä, mutta lauantainen kauppojen kiertely osoitti, että viime kesä olikin vasta alkusoittoa. Tunsin itseni niin kovin trendikkääksi... Ehkä siihen vaikutti myös ne lukemattomat vislaukset ja katseet, mitä uusi hamonen sai aikaan. Ilmeisesti asu miellytti myös muita kuin itseäni.

Mutta nyt on turistu tarpeeksi päivän asusta, joten voidaan siirtyä muihin aiheisiin. Esimerkiksi siihen, miten huikea ilma tuona päivänä oli. Kolmenkymmenen asteen lämpötila ja valtava ihmislauma keskustassa sai aikaan varsinaisen turistifiiliksen. Olo oli kuin etelän lomalla. Kuljeskeltiin Fulyan kanssa ympäri keskustaa ja lounastettiin Alexissa. Avonaisten ikkunoiden äärestä oli kätevää tarkkailla ja arvostella ohikulkijoiden pukeutumista. Bongattiin muun muassa Italia-päivien kunniaksi järjestetty kulkue sekä polttariporukoita ainakin kuusin kappalein.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Tälläisiä päiviä lisää kiitos. Luulen, että tälläinen totaalinen "life is good"-fiilis oli viimeksi Liettuassa, kun oltiin Röllön kanssa uutta vuotta paossa. Kaikki tuntuu ihan mahtavalta, mihinkään ei ole kiire ja voi vaan keskittyä nauttimaan hyvästä seurasta. Hypettelen täällä kesää jo oikeen urakalla, niin paljon kivoja suunnitelmia sen varalle. Ensi kuuta odottelen innolla, sillä alle kolmen viikon päästä tulee ensin äitsyli kyläilemään viikonlopuksi, heti perään reissaan viikoksi Istanbuliin ja sitten saankin jo Röllön tänne kylään ja me mennään kreisibailaamaan Rock im Park-festareille!

Ainiin, mahtavaa vappua kaikille! Täällä vappuohjelmistossa on ainakin alkuillasta Beer Games Evening kavereiden asuntolalla, saa nähdä mihin sieltä eksytään, tiistai on täälläkin onneksi vapaapäivä :)
 
Schöne Walburgisnacht!

[Such a great summer day with my sister Fulya. LIFE IS GOOD!!]

28.4.12

BBQ-perjantai

Photobucket
Täällä on kesä!! Eilen asteita oli mittarissa noin 25 ja tänään ollaan päästy jo yli kolmenkymmenen. Ymmärtääkseni Suomeenkin on jo tullut kevät, mutta hellelukemissa siellä ei varmaan ihan vielä olla :)
Photobucket
Perjantaisin melkein kellään ei ole luentoja satunnaisia seminaaripäiviä lukuunottamatta, joten järkättiin isolla porukalla BBQ-kekkerit. Ruokalistalla oli erilaisten lihalaatujen lisäksi mansikoita ♥
Photobucket
... ja ananasta. Tehtiin innokkaasti herkkuvartaita.
Photobucket
Ruuan jälkeen siirryttiin vielä Stadtparkiin hengailemaan.
Photobucket
Nyt viikonlopun vietto jatkuu kotiläksyjen merkeissä, luulempa että Suomesta kertovan esseen laadinta sujuu parhaiten kattoterassilla.

[Summer is here! 30C today, yippee! On Friday we had a BBQ with lots of friends, strawberries and pineapple were yummy ♥ ]

26.4.12

Do Re Mi

Löysimpäs luonnoksista vielä viimeiset julkaisemattomat Salzburgin kuvat. Nämä on Mirabell Parkista, jossa on kuvattu myös Sound of Music -leffaa. Hengailtiin tuolla pitkään nauttimassa ihanasta auringonpaisteesta ja tietysti myös näköalasta. Tein tässä juuri hienon analyysin, ja totesin, että aurinkoisella säällä tulee kuvattua paljon enemmän (yllättävää?!?). Viime aikoina täällä on ollut aika kurjat sadesäät, joten kamerakin on pysynyt visusti kassin pohjalla, eikä kuvamateriaalia ole juuri lainkaan. Mutta nyt kesä on taas täällä, joten ehkä niitä kuviakin tulee taas otettua. Viikonlopuksi kun on luvattu aurinkoa ja jopa 29 astetta!

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

[Last pics from the trip to Salzburg, which I found from the drafts.]

24.4.12

Paluu arkeen

... koitti täällä Nürnbergissä viikko sitten, kun yliopiston kesälukukausi vihdoin alkoi. Tuntuu ihan hullulta, että Suomessa koulu alkaa olla jo loppusuoralla, kun me vasta alotellaan. Vaikka kursseja on valittu vähän liikaaki, niin lukujärjestys ei tunnu mitenkään mahdottomalta. Ja perjantait on vapaita, muutamia seminaaripäiviä lukuunottamatta!!

Photobucket

Luentojen lisäksi viime viikolla on muun muassa:

♦ Hengailtu ensimmäisessä Stammtisch-illassa yhdessä vaihtareiden ja tutoreiden kanssa.

♦ Harrastettu Zumbaa, lenkkeilty ja käyty puntilla. Treenikausi on siis alkanut :)

Photobucket

♦ Piknikeerattu hyytävästä säästä huolimatta.

♦ Käyty uudestaan Volksfesteillä perhepäivänä, jolloin kaikki oli puoleen hintaan.

Photobucket
Photobucket

♦ Valistettu muita vaihtareita Angry Birdsin kotimaasta.

♦ Ruokaetkoiltu ennen Spacepubin (baari taloyhtiön kellarissa) bileitä.

Photobucket
Photobucket

♦ Herkuteltu kaverin järjestämillä voileipä(+kakku)kesteillä

♦ Tanssittu koko lauantaiyö Mensa-bileissä

Photobucket

♦ Nukuttu alle kolmen tunnin (aamu)yöunet

♦ Tehty mahtava päiväretki Müncheniin

Photobucket

Sellaista tänne. Mitä teille kuuluu? Suomikuulumiset on tervetulleita!!

[School started here last week, but luckily we had also time for some parties and a daytrip to Munich.]

15.4.12

Volksfesteillä

Täällä Nürnbergissä on parhaillaan käynnissä Volksfest, eli sellanen iso tivoli. Volksfest on tosin vähän isompi kun mitä perustivolit Suomessa, ja ravintola(lue: olut)tarjonta on aika suuressa roolissa. Perjantaina siellä oli ilotulikset, joten lähdettiin paikalle isolla Erasmusporukalla. Ilotulitus oli näyttävä ja kaikille ihmisille oli etukäteen jaettu niitä neonvärisiä valotikkuja, joita kaikki sitten heilutteli musiikin tahdissa. Ilotulitusten ajaksi koko volksfest meni käytännössä kiinni ja kaikki valot sammutettiin. Shown jälkeen me uskaltauduttiin pariin laitteeseenkin, toinen oli sellanen kunnon pyörityslaite, missä mentiin melkeen pää alaspäin, ja toinen taas vähän kun Space Shot, vai mikä Raketti se Lintsillä nykyään onkaan. Tää versio vaan meni ensin rauhassa ylös ja siellä sitten jännitettiin, että koska tiputaan alaspäin. Loppuillasta siirryttiin sitten Rocktelttaan kuuntelemaan livebändiä ja otettiin tietysti paikalliseen tapaan Maßit, eli litran lasilliset olutta.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

[Nuremberger Volksfest on Friday night. We enjoyed the fireworks, tried a few rides and drank 1-litre-glasses of beer.]

14.4.12

Salzburg by Day III

Apua, lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja maanantaina ilmeisesti alkaa koulu. Pitäisi varmaan tarkistaa, mitkä kurssit alkaa jo ensi viikolla, ja mitkä vasta seuraavalla. Mutta onhan tässä vielä viikonloppu aikaa. Nyt palataan kuitenkin takaisin alkuviikkoon ja Salzburgiin. Vaellus linnalta panimolle oli aivan mahtava, mutta valitettavasti itse panimo oli kiinni ja me jäätiin ilman olutta. Asia tosin korjattiin, kun päästiin takaisin vanhaan kaupunkiin ja syömään johonkin gasthauseen. Iltapäivällä vaan kierreltiin ympäri kaupunkia ja ostettiin tietty Mozartin kuulia.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

1.Koska panimo oli kiinni, niin tyydyttiin vaan poseeraamaan.
2. Käveltiin joenvartta pitkin takaisin vanhaan kaupunkiin.
3-5. Kauppa nimeltä Joulu Salzburgissa, joka oli täynnä erilaisia munia. Kuten näkyy, perinteisten pääsiäismunien lisäksi löytyi muunmuassa joulukoristeita ja jopaMozarteja.
6. Meidän suureksi harmiksi jättimozart oli pelkkä koriste.
7-9. Iltapäivällä pilvet yhtäkkiä katosi jonnekin, ja räpsin vähän maisemakuvia sinisen taivaan kera.

[ More pics from Salzburg. We found a shop with thousands of eggs: Easter eggs, christmas eggs, Mozart eggs...  And also a huge Mozart ball, but sadly it was just a decoration.]


13.4.12

Salzburg by Day II

Tänään olisi taas tarjolla kuvamateriaalia Salzburgista. Linnalle kiipeilyn jälkeen otimme suunnaksi Augustiner Bräu -panimon ja matka sinne taittui Mönchsberg-vuorta pitkin. 

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

1.Vuorelta avautui aika huikeat näkymät.
2. Manon löysi uuden ystävän.
3. Linna, jonne emme menneet sisään.
4. Vähän lisää vuoria
5. Taidettiin häiritä pariskunnan rauhaa.
6. Yhteispose
7. Salzburgissa kaikki talot oli vaaleita.
8. Itselaukaisin peliin!
9. Löydettiin mukava istumapaikka.
10. Siellä se linna taas häämöttää. Kirkkojakin kaupungissa oli ihan kunnioitettava määrä.