2.6.12

Der Berg ruft!

Halloo! Tässä on taas vähän kiirettä pitänyt, kun palasin Istanbulista keskiviikkoaamuna ja jo samana iltana Röllö saapui kylään. Nyt vaan pikaista postausta torstai-illalta, ennen kun lähdetään taas bailaamaan Rock im Park -festareille. Tultiin aamupäivällä himassa käymään, kun ei nuo leirintäalueen suihkut oikeen innostaneet. Varsinkaan kun festareilta on matkaa kotiin vaan kymmenisen minuuttia. Lomakuvat ja festarimeiningit siis jakoon myöhemmin, mutta torstaina oltiin siis Erlangenissa olutfesteillä. Kyseessä oli Bergkirchweih-olutfestarit ja meno oli ihan loistavaa. Noin kilometrin pitusella kadulla oli olutkellareita ja -telttoja, kaikenmaailman kojuja ja huvipuiston laitteita. Aika lailla siis samantyyliset bileet, kun Volkfestit, mutta täällä bisse oli vähän suuremmassa roolissa. Lähes joka olutpisteellä oli lava bändeineen ja kaikkialla ihmiset tanssi pöydillä saksalaisen musiikin tahtiin. Röllökin tykästyi kovasti saksalaiseen kulttuuriin ja onnistuttiin jopa törmäämään joukkoon Erasmus-kavereita, vaikka oltiin jo luovuttu toivosta löytää ketään, siellä ihmisjoukossa kun ei puhelinyhteydet oikeen toimineet. Sivistin juuri itseäni Wikipediassa ja nämä Baijerin kolmanneksi suurimmat festarit on järkätty ekan kerran 1755 ja siellä käy noin miljoona vierailijaa.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
[Beer festival Bergkirchweih in Erlangen. AWESOME!!!]

No comments:

Post a Comment