11.4.12

Salzburg by Night

Sunnuntain pääsiäisbrunssin kuumottavin puheenaihe oli lomasuunnitelmat. Meillä alkaa kesälukukausi viikon päästä, joten tälle viikolle oli lähes pakottava tarve kehitellä jotain menoa. Viikolle on kuitenkin ahdettu jos jonkinlaista tervetuliaiskahvittelua yliopiston puolesta, joten ihan kamalan pitkälle reissulle ei ollut aikaa. Eikä kyllä rahaakaan. Sunnuntai-iltana sitten kerättiin 5 hengen porukka kasaan ja päätettiin ottaa suunnaksi Salzburg. Saksan VR eli DB on ihan huippu, 29:llä eurolla voi ostaa Bayern-ticketin, jolla 5 henkilöä saa yhden päivän aikana matkustaa Baijerissa niin paljon kun huvittaa. Ja Baijerin lisäksi lipulla voi matkustaa myös muutamaan paikkaan alueen ulkopuolelle, kuten juurikin Salzburgiin Itävallan puolelle. Miinuspuolena on, että lippu ei kelpaa ICE-juniin tai vastaaviin, vaan on käytettävä hitaampia (joka toisella asemalla pysähtyviä) regional-junia. Kotimatkalla otettiin iltalippu, jonka hinnaksi tuli 21euroa. Edestakainen matka yhdelle hengelle maksoi siis hurjat 10e.

Lähdettiin matkaan maanantaina puolilta päivin ja saavuttiin lopulta reilu tunnin myöhästyneen junan ansiosta Salzburgiin siinä 7 aikaan illalla. Vietettiin kaupungissa siis 24 tuntia, tiistain viimeinen juna kohti Müncheniä starttasi 19.09. Tietysti sekin oli myöhässä, joten meillä oli loppujen lopuksi 3 minuuttia aikaa vaihtaa junaa. Onneksi Nürnbergin juna ei kuitenkaan ollut ihan toisella puolella asemaa, joten ehdittiin juuri ja juuri kyytiin.

Kuvien läpikäynti on vielä aivan alkutekijöissä, ja kohta pitäisi ruveta valmistautumaan päivän rientoihin, joten tällä kertaa kuvamateriaalina vain muutama otos ensimmäiseltä illalta: Salzburg by night!

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

[We were in Salzburg from Monday till Tuesday. It´s a beautiful city and the train tickets were super cheap, only 10e for one person, there and back. I´m in love with Bavaria-ticket. These pics are from Monday night.]

8.4.12

Frohe Ostern!

..eli hyvää pääsiäistä! Täällä pääsiäissunnuntaita vietettiin brunssin merkeissä muutaman kaverin kanssa. Brunssi tosin alkoi vasta kolmen jälkeen, mutta ottaen huomioon, että viime yönä tanssittiin melkein viiteen asti, niin kello kolme on ihan kunnioitettava saavutus.

Photobucket
Pääsiäispöydästä löytyi viime viikon virvonnasta jääneiden pajunkissojen lisäksi muunmuassa pannarin jämät, dipattavia kalajuttuja, paljon suklaata ja tietysti kananmunia.
Photobucket
Pääsiäisvieraita Puolasta ja Ranskasta.
Photobucket
Tytöt keskittyy ankarasti munien maalaamiseen. Ranskalaisille munien koristelu oli ihan uusi juttu!
Photobucket
Taiteilemani pääsiäspupu-munat.
Photobucket

[Easter brunch at my place. We painted some eggs and ate too much chocolate.]

3.4.12

Tonava kaunoinen

Photobucket
Kielikurssiryhmämme C.1.1 jätti maanantaina perinteisen luokkaopetuksen väliin ja otti suunnakseen Regensburgin, joka sijaitsee Tonavan varrella. Meille oli varattu opastettu kierros, ja käveltiin puolisentoista tuntia ympäri kaupunkia kuunnellen samalla juttuja kaupungin historiasta ja rakennuksista. Koko päivän viettäminen pelkästään oman kurssiryhmän kanssa oli etenkin saksan oppimisen kannalta oikein tehokasta, koska tällä porukalla me puhutaan aina pääasiassa saksaa. Isommalla porukalla englanti on kuitenkin se yleisempi kieli, kun osa porukasta on vielä aivan alottelijoita saksan suhteen.
Photobucket
Tältä se Tonava näyttää Regensburgissa.
Photobucket
Erään talon seinästä löytyi valtava Daavid ja Goljat -maalaus. Kuulemma pieni Daavid kuvastaa Regensburgia, joka aikoinaan oli täysin itsenäinen kaupunki, ja Goljat taas suurta ja mahtavaa Bayernia, joka halusi saada kaupungin osaksi osavaltiota.
Photobucket
Nyt kun raamatullisiin tunnelmiin päästään, niin tässä muutama kirkkohistoriallinen foto. Tämä tässä on Regensburger Dom eli katedraali.
Photobucket
Ja tässä yksityiskohtaa Domin pääsisäänkäynniltä.
Photobucket
Opas vei meidät myös toiseen kirkkoon (nimestä ei mitään hajua), joka on kuulemma valoisuuden ja kullattujen koristeidensa takia suosituin hääkirkko.
Photobucket
Löydettiin isohko kärpässieni. Hih ja kun läksäreiden jälkeen päästiin ommaamisen makuun, niin tämän kuvan ommaan kyllä Essykälle ja Sumpalle, koska niiden kanssa sienijutut on vaan parasta.
Photobucket
Maisemakuvaa jonkun tärkeän hotellin edustalta.
Photobucket
Rikkaiden asuttamalla kujalla. Tai ainakin joskus vuosia sitten siellä asui rikkaita.
Photobucket
Opaskierroksen jälkeen oltiin väsyksissä ja siirryttiin lepäilemään jätskibaarin puolelle. 

[Day trip to Regensburg with our German course group.]

1.4.12

Virvon varvon

Ohhoh, jo toinen postaus tänään! Mutta en malta odottaa, että pääsen julkaisemaan tämänpäiväisiä kuvia, joten samapa tuo. Kuten yliopisto painottaa, ollaan täällä kotimaamme lähettiläitä, joten päätettiin tänään hieman esitellä suomalaista kulttuuria. Lähdimme siis virpomaan Joonaksen kanssa. 

Photobucket
Aamupäivän ohjelmaan kuului pajunkissojen koristelua samalla, kun katsoin Saksan huippista.
Photobucket
Iltapäivällä Joonas tuli kylään, ja aloitettiin valmistautuminen. Tässä Joonas tutustuu meikkaamisen saloihin.
Photobucket
Ensimmäinen virvonnan uhri oli naapurissa asuva Lenka.
Photobucket
"Vitsa sulle, palkka mulle." Lenka on ymmärtänyt, mistä palkitsemisessa on kyse. Itseasiassa kuultiin, että Tsekeissä pääsiäisen jälkeisenä maanantaina miehet kulkee ovelta ovelle pieksemässä naisia oksilla. Ja siitä hyvästä niille annetaan shotteja (lapsille karkkia). Karkausvuosina myös naisilla on oikeus osallistua näihin hulinoihin.
Photobucket
Seuraava virvottava oli Jan. Tosin välissä virvoimme myös pari saksalaista, jotka sattuivat istuskelemaan sisäpihalla.
Photobucket
"Ottakaa sellanen pelottava ilme!"

 Virpomisen kohteiksi joutuivat vielä Ivonne ja Jonna, jotka myöskin asuvat ihan naapurissa. Kaupungin toisella puolella asuvat kaverit jäivät tällä kertaa valitettavasti ilman pääsiäistraditioita, koska todettiin, että sunnuntaisin julkinen toimii sen verran kurjasti, että matkoihin menisi koko päivä. (Eli ei taidettu kehdata lähteä näissä asusteissa matkaamaan ympäri kaupunkia :) ) 

Että hyvää palmusunnuntaita vaan kaikille!! Kävikö teillä virpojia?

Sushi & Drinks

Eilen oli ensimmäinen lauantai, jolloin meillä ei ollut mitään orientaatioretkeä ohjelmistossa. Oikeastaan siis ensimmäinen vapaa viikonloppu kuukauteen. Maanantaina retkeily kuitenkin taas jatkuu, kun lähdetään kielikurssiryhmän kanssa päiväksi Regensburgiin. Toivottavasti siellä ei sada, Regen kun tarkoittaa vesisadetta.

Photobucket
Photobucket

Photobucket
Koska päivälle ei siis ollut mitään erityistä ohjelmaa, päätettiin lounastaa porukalla. Paikaksi valikoitui CôDung, jonka sushi osoittautui oikeen herkulliseksi. Lecker!

Photobucket
Keskityn selkeästi enemmän jääteen lipittämiseen, kuin poseeraamiseen. Illalla mentiin sitten Bar Celonaan drinksuille ja sieltä vielä tanssilattiaa kuluttamaan...

[The first Saturday here without a day trip. So went to CôDung for some sushi and then later for drinks to Bar Celona]